Hakusanamarkkinointi on nykyisin yksi eniten käytetyistä keinoista tehdä myyntiä verkossa. Sitä pystyy hyödyntämään kaikenkokoiset yritykset ja sen avulla tavoitat asiakkaasi hakukoneista juuri silloin, kun he ovat valmiina tekemään ostoksia.

Kuitenkin onnistuneen hakusanamarkkinoinnin edellytys on riittävä datan analysointi (web-analytiikka) ja tietoon perustuvat ratkaisut, jotka voivat säästää sinulta jopa kymmeniä tuhansia euroja, riippuen kampanjan suuruudesta. Vastaavasti pienemmällä budjetilla markkinoivat voivat oikeilla muutoksilla kasvattaa huomattavasti kampanjan tehokkuutta.

Käyttämällä hieman aikaa ratkaisevien lukujen seuraamiseen tai ulkoistamalla hakusanamarkkinoinnin, voit päästä lopulliseen tavoitteeseesi huomattavasti nopeammin.

Mitä hakusanamarkkinoinnissa sitten oikein voi ja kannattaa seurata?

1. Klikit ja näyttökerrat

Klikkaukset luonnollisesti näyttävät sen, kuinka monta kertaa mainosta on napsautettu. Vaikka tämä ei vielä suoranaisesti kerro Google Ads kampanjan toimivuudesta, niin tulee sitä silti tarkkailla. Kun seuraat kampanjaa aktiivisesti, opit tietämään esimerkiksi normaalin päivä- tai viikkokohtaisen klikkimäärän ja siten osaat syventyä tarkemmin asiaan, jos näet erikoisia muutoksia. Selkeästi kasvaneille tai laskeneille klikkausmäärille voi löytyä syy jostakin, mikä on hyvä selvittää ajoissa. Esimerkiksi, ovatko sijoituksesi tippuneet ja miksi? Tai ehkäpä kilpailijasi ovat muuttaneet mainoksiaan.

Näyttökerrat osaltaan antavat hyvin suuntaa todellisesta potentiaalista avainsana tai mainoskohtaisesti. Tämä kannattaa nostaa pöydälle erityisesti, kun huomaat jonkin asian toimivan. Jos hakusanamarkkinointi tuottaa, mutta kampanjan peitto ei ole optimaalinen, niin menetät joka kuukausi helppoa rahaa. Tämä on käytännössä sama asia kuin tavara loppuisi varastosta joka viikko, vaikka asiakkaita riittäisi.

2. CTR

CTR (Clicktrough rate), eli klikkauksien suhde näyttökertoihin, antaa hyvinkin paljon suuntaa avainsanojen ja mainoksien toimivuudesta hakusanamarkkinoinnissasi. Esimerkiksi, jos mainoksen CTR on matala, niin ei se todennäköisesti vastaa kovinkaan hyvin haettua termiä. Tai vastaavasti, jos jokin mainos kerää poikkeuksellisen paljon klikkauksia, niin on hyvä tarkistaa onko siinä mainittu kaikki oleelliset asiat.

CTR hakusanamainonta

Kannattaa myös muistaa, että CTR vaikuttaa merkittävästi hakusijoituksiisi maksettujen mainosten osalta yhdessä mainoksien ja verkkosivujen laatupisteiden sekä mainoslaajennusten käytön kanssa. Jos mainoksien klikkiprosentti on korkea, niin silloin sitä klikataan todennäköisemmin kuin jotakin muuta mainosta, joka puolestaan tekee siitä hakukoneen silmissä paremman.

Korkea klikkiprosentti ei kuitenkaan ole automaattisesti parempi kaikille markkinoijille, sillä esimerkiksi pienemmällä budjetilla mainostaessa et halua ainoastaan paljon klikkejä, vaan haluat niitä ainoastaan hyvin konvertoivilla avainsanoilla. Siispä CTR tulisi siis pitää mahdollisimman korkeana, mutta silti mainokset ja avainsanat mahdollisimman relevantteina. Kun mainitset mahdollisimman paljon asiakkaan ostopäätökseen vaikuttavia seikkoja, saat kerättyä kermat kakun päältä ja vältyt turhilta klikkauksilta.

Tätä helpottaa merkittävästi muun muassa oikeanlainen ryhmittely ja avainsanaryhmien pitäminen tarpeeksi pieninä. Kun avainsanaryhmät ovat pienempiä, voit tehdä mainokset kullekin hakusanalle sopivaksi ja näin säästät arvokkaita merkkejä oleellisille tiedoille.

Hakusanamarkkinoinnissa ”normaali” CTR voi vaihdella aina 5% – 40% väliltä. Tyypillisesti brändiavainsanoilla saat klikkiprosentin korkeammaksi ja vastaavasti hyvin geneeriset avainsanat/mainokset keräävät suhteessa vähemmän klikkejä.

Google Ads maksimi merkkimaara

Esimerkki hankalasta avainsanaryhmästä:

Avainsanat: takit, kengät, reput

Mainos on hankala tehdä houkuttelevaksi ja samalla antaa asiakkaalle arvokasta tietoa, kuten mitä linkin takana todellisuudessa on ja mitä hyötyä siitä voisi hänelle mahdollisesti olla. Myös asiakkaan ohjaaminen suoraan oikealle sivulle on tässä mahdotonta, koska URL-osoitteet määritetään mainoksiin.

Esimerkki helposta avainsanaryhmästä:

Avainsanat: miesten kengät, kengät miehille, miesten kenkä

Tässä esimerkissä hakusanamarkkinointi voidaan kohdistaa täysin asiakkaille, jotka etsivät tietoa miesten kengistä. Tämä mahdollistaa, että oikeat hyödyt saadaan kaivettua esille ja samalla pidettyä mainos mahdollisimman infopitoisena. Usein nämä avainsanat osuvat myös samalle sivulle.

3. Bounce rate tai välitön poistumisprosentti

Bounce rate, eli välittömästi verkkosivulta poistuneet kävijät ovat yleensä kallista liikennettä ja merkki siitä, että jossain vaiheessa ollaan menty vikaan. Nämä kävijät siis eivät verkkosivuille tulon jälkeen navigoi eteenpäin, vaan poistuvat lähes saman tien. Tästä syystä välitöntä poistumisprosenttia tulisi tarkkailla erityisen tarkasti sekä eri mainosten että avainsanojen kohdalla.

Suuri poistumisprosentti voi tarkoittaa esimerkiksi seuraavaa:

  • Mainos ei vastaa haettua termiä riittävän hyvin
  • Kohde URL ei vastaa nähtyä mainosta
  • Sivusto toimii huonosti mobiililaitteissa
  • Sisältö on huonoa
  • Kampanjat on kohdennettu väärin
  • Negatiiviset avainsanat puuttuvat
  • Verkkosivun latausaika on liian pitkä

”Normaali” hakusanamarkkinoinnin bounce rate voi vaihdella melko paljon alan, avainsanan ja laskeutumissivun mukaan. Kuitenkin asiaa kannattaa alkaa tutkimaan viimeistään siinä vaiheessa, kun se on yli 60-70%.

Kuten muutenkin hakusanamarkkinoinnissa, myös poistumisprosenttia voit pienentää jatkuvalla testaamisella ja korjaamalla todellisen syyn sen takana. Joskus jo helppo toimenpide, kuten vaikka mainoksien optimointi voi riittää, kun joskus syy löytyy itse verkkosivuista.

Kannattaa myös tarkistaa todelliset hakutermit, joilla asiakas on sivuille päätynyt. Jos käytät laajaa hakutyyppiä avainsanoissasi, niin saatat huomata, että ne eivät välttämättä vastaa sitä mitä olet alun perin ajatellut. Syitä voi olla useita, mutta niiden selvittäminen on usein tuottoisaa.

4. Tavoitteet ja konversiot

Pääsetkö tavoitteisiin uusilla avainsanoilla tai mainoksilla? Mitkä tavoitteesi ovat ja kuinka seuraat niitä? Hakusanamarkkinointi ilman tavoitteita on yhtä antoisaa, kuin golffaaminen tietämättä missä reikä edes on. Paras tavoite ei myöskään ole ”voittoa tänä vuonna”, vaan olisi tarpeen viedä suunnittelu hieman pidemmälle.

Tavoitteita voi olla monenlaisia, jotka vaihtelevat yrityksen alan ja käytössä olevan markkinointistrategian mukaan. Yleisiä tavoitteita ovat tilausmäärien tai maksutapahtumien kasvattaminen, asiantuntijapalvelulle vaikkapa kävijät, jotka viihtyvät sivulla yli 10 minuuttia. Toiselle yritykselle taas hakusanamarkkinointiin sijoitetun pääoman tuottoprosentti ja sen nostaminen voi olla tärkeintä. Olipa se mikä hyvänsä, tärkeintä on suunnitella sopivat tavoitteet, joiden kautta saavutetaan jokin vielä suurempi asia. Tästä syystä konversioseuranta kannattaa ottaa käyttöön heti.

Aina kuitenkaan ostokonversiot eivät ole se oleellisen tieto, vaan joskus parempi mittari voi olla jokin muu. Konversioita voi mitata ostojen lisäksi esimerkiksi hakemuksen jättämisestä, sovelluksen lataavista henkilöistä tai vaikkapa puhelinsoitoista.

Joissakin tapauksissa verkkosivuille päätyneestä kävijästä voi olla yritykselle muutakin hyötyä, esimerkiksi mahdolliset liittymiskaavakkeet, yhteydenottopyynnöt ja niin edelleen. Mikään ei estä useampien konversioiden seuraamista vaikka ne eivät olisi liiketoiminnan kannalta samanarvoisia.

5. Mitä kilpailijasi tekevät

Oppiminen ja testailu on hauskaa, mutta kun hakusanamarkkinointiin käytetään oikeaa rahaa, niin kaikkia virheitä ei tarvitse tehdä itse. Omien kampanjoiden lisäksi kilpailijoiden aktiivinen tarkkailu antaa sinulle paljon tietoa jo pelkästään mainoksien suunnitteluun.

Kun tiedät mitkä mainokset näkyvät omien mainoksiesi rinnalla, saat arvokasta tietoa mitä mainoksissa kannattaa painottaa, jotta erottaudut joukosta eduksesi. Seuraamiseen ja Google Ads-datan analysointia avustavia työkaluja löytyy nykyisin useita, jotka voivat helpottaa tässä tehtävässä. Vastaavasti voit tehdä seuraamista täysin manuaalisesti, jolloin siihen tietysti kuluu enemmän aikaa. Katso mikä kilpailijoilla toimii ja tee se itse vielä paremmin.

Yhteenveto

Tekemällä realistiset tavoitteet ja seuraamalla oikeita tunnuslukuja tiedät, mihin suuntaan olet menossa. Jos et ole käyttänyt Google Ads-tilinhallintaan ennen sen enempää aikaa, niin näillä opeilla pääset hyvin alkuun. Seuraamalla pelkästään näitä yksinkertaisia asioita ja tekemällä oikeat muutokset niiden perusteella, voit tehdä ison eron siihen kuinka hyvin hakusanamarkkinointi tuottaa.

SEOSEON.com tarjoaa konsultointipalveluja ja toteuttaa Bing- ja Google-hakusanamarkkinointia kaikenkokoisille yrityksille Pohjoismaissa.

Jos uskot, että tarvitset apua verkkonäkyvyyden kasvattamiseen, lue lisää palveluistamme ja ota rohkeasti yhteyttä. Mietitään yhdessä sinulle sopivin ratkaisu.

Oliko artikkeli sinulle hyödyllinen? Arvostamme, jos jaat sen eteenpäin alla olevista nappuloista. Kiitos.

Muuta aiheeseen liittyvää: