Google hakusanamainonta yhdessä muun digitaalisen markkinoinnin kanssa kiinnostaa yhä useampia yrityksiä koosta riippumatta. Eikä syyttä, sillä onhan se yksi varmimmista keinoista tavoittaa niitä ostavia asiakkaita verkossa.

Kuitenkin monia pienempiä yrityksiä kiinnostaa kokeilla pienemmällä budjetilla eri asioita ja valita niistä sitten ne itselle parhaimmat. Tämä on myös täysin oikea lähestymistapa, jos markkinointitoimiston tai dedikoidun osaajan palkkaaminen ei ole mahdollista syystä tai toisesta.

Kuitenkin Google hakusanamainonta on täysin mahdollista saada tuottamaan myös ilman sen ihmeellisempää kokemusta, ainakin pienellä volyymilla pelattaessa. Tähän keräsimme joitakin hyviä vinkkejä, joiden avulla voit saada Google hakusanamainontasi tuottamaan yllättävänkin helposti.

Hakusanojen valitseminen

Oikeiden hakusanojen valitseminen on erityisesti pienellä budjetilla ratkaisevaa, sillä se määrittelee pitkälti menestyksesi. Hakusanoja valitessa kannattaa ensisijaisesti keskittyä kaikista parhaiten tuottaviin hakusanakombinaatioihin, joita ovat usein yrityksesi nimi ja mahdolliset valikoimasta löytyvät brändit. Tämän kaltaiset avainsanat tuovat mukanaan lähes aina eniten konversioita, sillä niitä hakevat ihmiset ovat huomattavasti lähempänä ostopäätöstä.

Pidä silmällä yleisiä hakusanoja

Kuitenkin aina näillä edellä mainituilla keinoilla ei ole mahdollista saada riittävästi hakuja, jotta Google hakusanamainonnasta olisi todellista iloa. Tämän jälkeen kannattaa harkita erilaisen yleisemien hakusanojen lisäämistä ja tarvittaessa käyttää broad tai phrase match -hakutyyppiä, jotka näyttävät mainoksesi useammilla eri variaatiolla valitsemastasi hakusanasta.

Tämän avulla saat huomattavasti enemmän osumia, mainosten näyttökertoja ja siten myös klikkauksia, mutta joukossa voi olla yllättäviäkin hakutermejä, joilla mainoksesi on näytetty. Muista siis tutkia eri hakutermien listaa ahkerasti ja sulkea vääräntyyppiset haut negatiivisilla hakusanoilla pois. Tarvittaessa huonoista hakusanoista kannattaa myös luopua ja keskittyä niihin, jotka varmasti tuottavat jotain.

Laatu korvaa määrän

Vaikka tarjoaisit useampaa tuotetta tai palvelua, niin kukaan ei pakota sinua keräämään kaikkea siihen liittyvää liikennettä, kaikilla mahdollisilla hakutermeillä. Google hakusanamainonta on mahdollista aloittaa vaikka yhdellä hyvällä hakusanalla ja kerätä näin kermat kakun päältä. Kun hakusanamainontasi alkaa tuottamaan ja tarvitset enemmän liikennettä, niin voit siirtyä yleisempiin hakutermeihin sekä aloittaa tasopainottelun suuren volyymin ja kannattavuuden väliltä.

Kannattaa myös muistaa, että pienellä mainosbudjetilla et todennäköisesti halua sijoittua ensimmäiseksi, etkä välttämättä edes kolmen ensimmäisen hakutuloksen joukkoon maksetuissa hauissa. Yleisesti ensimmäiset kolme sijaa tuottavat suhteessa huonommin konversioita, sillä ne ovat huomattavasti helpommin klikattavissa.

Laatu korvaa määrän - Google mainokset

Google Ads-laatupisteet

Ads-laatupisteet tarkoittavat käytännössä sitä, kuinka hyvin hakusana, mainos ja aloitussivu sopivat yhteen. Tämän lisäksi aikaisempi klikkiprosentti ja muut pienemmät tekijät vaikuttavat pisteisiin. Jos saamasi laatupisteet ovat hyvät, niin mainoksesi näytetään todennäköisesti paremmalla sijoituksella, jonka ansiosta säästät klikkihinnoissa. Sijoituksiin ei siis vaikuta ainoastaan asettamasi maksimi klikkihinta.

Laatupisteitä voit yrittää kasvattaa esimerkiksi seuraavilla konsteilla:

  • Tee valituista hakusanoista tarpeeksi pieniä mainosryhmiä
  • Käytä mainoksessa tärkeintä hakusanaa vähintään kerran
  • Varmista, että aloitussivu vastaa hyvin hakusanaa ja mainosta
  • Tee mainoksista helposti klikattavia ja informatiivisia

Remarketing

Eli suomeksi uudelleenmarkkinointi, on näppärä keino käännyttää tuotteesta tai palvelustasi kiinnostuneita ihmisiä vielä senkin jälkeen, kun he ovat poistuneet sivuiltasi ostamatta mitään. Tässä siis asetat verkkosivuillesi remarketing-seurantakoodin, jonka avulla mainoksiasi näytetään henkilöille, jotka ovat jo vierailleet sivustollasi. Jos käyttämäsi hakusanat vastaavat tarkasti palveluasi, niin niiden avulla sivuillesi päätyneet henkilöt ovat tyypillisesti hyvin potentiaalisia asiakkaita.

Uudelleen markkinointi - Google mainokset

Sijaintikohdistus

Jos sinulla on fyysinen toimipaikka, jossa kauppa suoritetaan loppuun, niin haluat todennäköisesti saada ensin lähiseudun liikenteen itsellesi. Voit asettaa Google-mainokset näkymään maiden lisäksi vain haluamallasi paikkakunnilla, jossa kätevä apuri on myös sädekohdistus. Sen avulla voit valita toimipaikastasi nähden vaikka ainoastaan 20 kilometrin säteen, jossa haluamasi mainokset sitten näytetään.

Google-mainosten näyttöajat

Sinulla on mahdollisuus säätää myös mainosten näyttöaikoja tai tehdä hinnan korotuksia ja alenuksia haluaminasi päivinä tai kellonaikoina. Tämän ominaisuuden avulla voit panostaa eniten niihin aikoihin, jolloin suurin osa ostoksista tehdään. Lisäksi, jos käytät esimerkiksi puhelinlaajennuksia, niin et välttämättä halua turhia klikkejä esimerkiksi viikonloppuisin, jos yrityksesi on kiinni.

Näyttöajat - Google mainokset

Laite­kohdistukset

Vaikka nykyisin lähes kaikki verkkokaupat ja muutkin sivustot ovat responsiivisia sekä toimivat mobiilissa hyvin, niin tästä huolimatta erityisesti verkkokaupoista ostaminen on puhelimella hankalaa. Tämä tarkoittaa, että mobiililaitteilla konversioprosentti on lähes aina huomattavasti pienempi. Harkitse siis hintatarjoukset alentamista laitteilla, jotka eivät tuota konversioita.

Laitekohtaisia hintatarjouksia muokatessa kannattaa kuitenkin muistaa mobiiliasiakkaiden arvo, eli kännykällä surffailevat ihmiset ovat usein vasta etsimässä ideoita ja saattavat hyvinkin päätyä takaisin palveluusi myöhemmin tietokoneella tai muulla laitteella.

Laitekohdistukset - Google mainokset
Laitekohtaisten klikkitarjousten alentaminen mainosryhmätasolla.

 

Heräsikö sinulla kysymyksiä Google hakusanamainontaan liittyen? Lue lisää ja ota yhteyttä.

Oliko tämä artikkeli sinulle hyödyllinen? Jaa se myös muille sosiaalisessa mediassa.