Otsikko ratkaisee verkkomarkkinoinnissa paljon. Jos otsikko on tehokas, voit turvata hyvän klikkiprosentin, kun taas tylsällä otsikoinnilla hyväkään sisältö ei menesty.

Olipa kyse sitten uutisesta, blogikirjoituksesta, sähköpostimarkkinoinnista, sosiaalisen median jaosta, Google Ads-mainoksesta tai lähes mistä tahansa, niin sinun täytyy vakuuttaa lukija ensimmäisellä kuudella sanalla.

Miksi Facebook-feedin yläosassa näkyy lähes poikkeuksetta viraaliuutisia, usein jopa hieman harhaanjohtavalla otsikoinnilla? Siksi, että niitä klikataan paljon.

Jos uutista tai blogikirjoitusta klikataan lähes aina näytettäessä, niin sosiaaliset mediat näkevät sen silloin myös arvokkaammaksi sisällöksi.

Tästä syystä otsikoinnin saloihin on hyvä perehtyä ja sen suunnitteluun käyttää riittävästi aikaa. Useat ammattilaiset sanovatkin, että otsikon luontiin on hyvä käyttää ainakin saman verran aikaa, kuin itse artikkelin kirjoittamiseen.

Miten sitten teet täydellisen otsikon?

Vaikka kuinka haluisin sanoa, että tehokkaan otsikon tekemiseen ei ole yhtä ainoata kaavaa, niin en sano. Sillä siihen oikeastaan on.

Taydellisen otsikon kirjoittaminen

Voit kokeilla esimerkiksi tätä:

  • Numero tai aktivoiva sana
  • adjektiivi
  • avainsana
  • lupaus

91 outoa tapaa tehdä rahaa hetkessä

Toki verkkomarkkinoinnissa on aina hyvä miettiä hieman laatikon ulkopuolelta ja pyrkiä kehittelemään jotakin uutta, jolla erottautua kilpailusta totaalisesti, mutta ei aina välttämätöntä. Tässä vinkkejä otsikon rakentamiseen.

1. Pituus maksimissaan 65 merkkiä

Ihmiset ovat netissä laiskoja ja eri otsikoita tulee vastaan jatkuvasti. Tästä syystä otsikko ei tulisi ylittää hyväksi testattua 65 merkin rajaa ikinä.

2. Kuusi sanaa

Täydellinen pituus otsikolle on kuusi tai seitsemän sanaa. Sillä pystyt kuvaamaan lähes minkä tahansa sisällön riittävän tarkasti, mutta sen jaksaa silti lukea myös ne, jotka eivät ole etsimässä tarjoamaasi sisältöä.

3. Kiinnitä huomio ensimmäiseen ja viimeisiin sanoihin

Suurin osa netissä surffailevista ihmisistä haluavat nopeita vastauksia tai sitten he ovat ainoastaan katselemassa juttuja. Tästä syystä ns. skannailu on tuttu ilmiö. Tämä tarkoittaa, että ihmiset selailevat tekstiä silmillään, mutta eivät välttämättä lue kokonaan. Näin ollen huomio usein keskittyy erityisesti otsikon ensimmäiseen sanaan ja sen jälkeen kahteen viimeiseen.

4. Suoraan lukijalle kirjoittaminen

Kuten kaikki sisällöt, myös täydellinen otsikko on kirjoitettu suoraan kohderyhmälle. Haluat ottaa huomioon kohderyhmän kielenkäytön, ajatusmaailman ja ilmaista tavalla tai toisella, että juuri tämä lukija saa hyödyn X klikkaamalla kyseistä linkkiä.

5. Muista adjektiivit

Hyvä otsikko herättää mielikuvia. Oikealla adjektiivilla herätät lukijassa oikeita mielikuvia, jonka takia hän haluaa lukea asiasi loppuun. Asiasta riippuen toimivia otsikkoadjektiiveja ovat muun muassa: hauska, vaivaton, tärkeä, outo ja uskomaton.

6. Negatiiviset sanamuodot

Moni loistava otsikko on menestynyt negatiivisten sanamuotojen ansiosta. Harkitse siis niiden käyttöä. Esimerkiksi:

”Älä tee näitä kolmea virhettä otsikoinnissa!”

”Ilman näitä virheitä olisin tienannut miljoonia.”

7. Numerot

Kuten mainittu, ihmiset etsivät verkosta usein nopeita vastauksia. Tästä syystä erilaiset numerot ja prosentit keräävät huomion helposti. Oletko koskaan miettinyt miksi ”21 helppoa keinoa….” on niin suosittu otsikon alku? – juurikin tästä syystä. Ihmiset tietävät sen sisältävän selkeästi eroteltuja, nopeita ja helppoja ratkaisuja.

8. Mieti jokainen sana

Koska täydellisessä otsikossa ei ole ikinä ainuttakaan turhaa sanaa, niin sen suunnitteluun kannattaa todella käyttää aikaa. Mieti ennen julkaisua, onko jokaisella sanalla oma merkityksensä. Vastaavasti vältä turhien sanojen käyttöä, esim: ”kuten”, ”joka”, ”että”, ”ja”, ”joka” ja niin edelleen.

Oliko tämä artikkeli sinusta hyödyllinen? Muista jakaa se myös työkaverillesi.

Lue myös: