Kelpaisiko kolmen vuoden etumatka?

Maan rajojen ulkopuoliset markkinat ovat alkaneet kiinnostamaan eri alojen toimitusjohtajia globaalisti. Toukokuussa 2015 KPMG:n teettämän tutkimuksen mukaan, jopa 30% toimitusjohtajista maailmanlaajuisesti sanoi maantieteellisen laajentumisen lukeutuvan yrityksen strategisiin painopisteisiin seuraavan kolmen vuoden aikana. Samalla neljäsosa epäili tämän olevan suuri haaste näin lyhyellä aikavälillä.

Siitä huolimatta suuri osa toimitusjohtajista on siirtänyt katseensa jo maan rajojen ulkopuolelle. Kysyttäessä pääpainoa sijoituskohteille kasvun osalta, jopa 47% yritysjohtajista kertoi sen olevan toiminnan laajentaminen ulkomaille ja noin 40% vastasi: mainonta ja markkinointi. 37% yrityksistä tulee käyttämään eniten rahaa tuotekehitykseen, kun taas 34% pitää tärkeimpänä investointikohteena kasvamista maan rajojen sisäpuolella.
Investointikohteet, kasvu

Yhdysvallat oli kaikista houkuttelevin maa kasvumahdollisuuksien osalta, toiselle sijalle päätyi Kiina ja vain niukasti sen perässä Länsi-Eurooppa. Intia päätyi vasta viidennelle sijalle, ja hävisi siten Keski-Euroopalle.

Maat, kasvupotentiaali

Lähde kaavioiden lukuihin: KPMG, Global CEO Outlook 2015
Toisaalta 95% Kiinalaisyritysten toimitusjohtajista olivat vakuuttuneita oman maansa tulevaisuudennäkymistä kasvua ajatellen, kun Yhdysvalloissa vastaava lukema oli vain 31%. Saksalaisyrityksistä vain noin puolet näki selkeää kasvupotentiaalia ilman laajentumista rajojen ulkopuolelle.

Oliko tämä uutinen sinulle hyödyllinen? Muista jakaa se sosiaalisessa mediassa. Kiitos.